21.7.07

Lappeenranta 20.7.-21.7.2007

Kello oli 17:20 kun Leksu pakkasi kamat autoon ja suuntasi kohti keskustaa, Oleksia. Ensimmäinen yhteydenotto Oleksilta blogiin otettiin klo 20:14, vaikka netin ja muiden säätöjen kanssa tapeltiin varmaan puoli tuntia. Pienten pulinoiden jälkeen kävi ilmi, että innokkaimmat jonottajat varoituskolmio ja juniorr saapuivat paikalle jo kello 8.00 aamulla ja tuntia myöhemmin seuraan liittyivät myös atilia ja reeta. Myös Etelä-Karjalan Radio oli käynyt pulisemassa tyttöjen kanssa ja haastattelu oli tullut ilmeisesti joskus klo 16.00 molemmin puolin ulos radiosta.

Leksu poistui maisemista pariksi tunniksi käydäkseen tankkaamassa itsensä ABC Viipurinportin maittavassa ravintolassa ja sen jälkeen hakeakseen kaksi potteristia mökiltä, Merenlahdelta. Saavuttiin sitten paikalle, iskettiin tietokone nettiin ja sitä ennen tietysti Leksu nosti vahvoilla käsillään varmaan 300 000 tonnia painaneen kivilaatan sivuun, jotta saatiin verkkovirtaa kaupungin sähköverkosta (ilman kustannuksia!)

Tunnelma alkoi tiivistyä tiivistymistään ja porukka alkoi vetää improlarppauksia ja muutenkin seota kellon kokoajan mennessä lähemmäs kahta..

Ihmiset blogittivat omia kuulumisiaan täältä päin, kaikki voi lukea tietty painamalla vain sitä Lappeenranta tagia :P

Sitten alkoi tapahtua, joku huusi porukat jonoon ja kaikki alkoivat ryntäilemään kuin päättömät ellun kanat ympäri Oleksia etsiessään omaa paikkaansa jonossa. Kirjakauppiaat Matti ja Mika tarjosivat jonottajille myös popcornia, sipsiä ja karkkia. Eli kaikkea mitä tosi jonottajan selviytymispakkaukseenkin kuuluu!

"Minuutti!", kuului Leksun matala ääni myyntikojun vierestä, jonne tämä oli leiriytynyt kameran ja koneen kanssa, koneen jonka näytöltä paisoivat suurin numeroin 0 päivää 0 tuntia 0 minuuttia 55 sekuntia.
Tunnelma oli taivaissa..

"KYMMENEN, YHDEKSÄN, KAHDEKSAN, SEITSEMÄN, KUUSI, VIISI, NELJÄ, KOLME, KAKSI, YKSI, AIWTTAIGAPPPPPKGADJIDAGANO!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!" Ihmiset siis sekosivat aivan totaalisesti. Kirjakauppias Mika suoritti juhlallisesti laatikon avauksen ja näin saimme ensimmäisen tuulahduksen kirjasta Harry Potter and the Deathly Hallows, joka pian olikin kahden ensimmäisen jonottajan kätösissä, yhtäaikaa! Sitten kirjat alkoivatkin kadota tasaista tahtia yhä kasvavaan jonoon. Jokainen sai mitä oli pitkään ja hartaasti odottanut. Tuon viimeisen eepoksen, kirjan joka päättää koko rakkaan tarinana!

Leksun saatua kirjan omiin kätösiinsä, otettiin vielä muutamia kuvia ja pakkailtiin tavarat kasaan, jonka jälkeen poistuttiin kylmän viileästi paikalta kohti kotia. Toiset nukkumaan, toiset lukemaan, toiset muuten vain tuijottamaan kirjan kantta (allekirjoittanut!).

KUVIA: Kuvia Lappeenrannan jonotuksesta



Merkinnät:

Lisää jonotuskuvia


Viimeinkin loput Kirkkonummen jonotuskuvat ja muutamia otoksia Helsingin jonostakin.

Jonokuvia

Merkinnät: ,

Akateemisen jono on muodostettu.

Oma Ruikulimme toimi ajanilmoittajana ja ihmiset siirtyivät paikoillensa. Jossain vaiheessa lähti luku juoksemaan, ja 118 tuli vastaukseksi (kuinka paljon voimme tähän luottaa, sitä ei tiedä kukaan).

Ja Akateeminen toi kans kaakaota meille, ja me ollaan jee <3

Ja nyt menee tämä viimeinen kone laukkuun, kiitos ja kumarrus myös Flariariialta, jolla on yhä rasiallinen muffinseja ja kolmioleipiä.

Akateeminen aloittaa taikajuomajakelun

Ainakin pian. Pöydät on tuotu tonne oven taakse. Lämmin mehu tekis terää tälle kurkulle.

Ja joku kolmasosa on jo saanu pakattuu, joka on aika WOW, ja osa alkaa pakkailla. Ja siivoaminen ei oo huonos jamas. Tai no.

Tanis nukkuu. Tanis nukkuu tuolla keskellä. Tanis nukkuu tuolla keskellä oven edessä. Juuuust.

edit: Ja kirjat tuli näyteikkunaan. "Whoooooooooo," aplodeeraa jono.

Ja Tanis ei enää oo oven edessä.

Merkinnät:

Akateemisen väliaikaistunnelmia


Useimmat ihmiset ovat heränneet öisiltä nokkauniltaan ja tunnelma on taas melko reipas. Aamu on valjennut ja taivas on valoisa. Odotellaan vielä joku tunti niin muodostellaan jonoa, kaksi tuntia ja saadaan kirja.. :)

Merkinnät:

Akateemisen nettisysteemit hiljentyy

Koneita aletaan pikkuhiljaa pakkailla, laitoin jo kameran kiinni. Katsojia oli parhaimmillaan reilut 20, kiitos kaikille katsojille!

Kiitos myös omasta puolestani muille jonottajille, oli hauskaa ja mukavaa ja kiva tutustua uusiin ihmisiin (ja nähdä taas vanhoja). Haikeus alkaa pikkuhiljaa iskeä, viimeinen kunnon jonotus, toinen jonotus jossa olin. Suomennoksen jonotukseen täytyy toki taas raahautua.

Mutta nyt (hullumaisesta kiirehtimisestä johtuen) päätän tarinani lyhyeen. Eicchaa kiittää ja kuittaa or something.

Merkinnät:

Osa Kirkkonummesta sirtynyt Helsinkiin...

Kirkkonummen jonottajista suurin osa on jo suunnannut itsensä kohti kotia ja lukuelämystä, mutta kaikista intohimoisimmat jonottajat ovat vielä löytäneet tiensä Helsinkiin - muutamat Akateemisen eteen ja pari Suomalaisen tienoille. Näin myös allekirjoittanut. Osalla on kirjat visusti piilossa ja haussa on vain jonotuksen tunnelma - osalla kirjat eivät valitettavasti ole lähellekään piilossa...

Jonotus Helsingissä jatkuu vielä vajaat kolme tuntia suurimman osan jonottaessa Akateemisen luona. Allekirjoittanut itse tosin sinkoilee Suomalaisenkin huudeilla.

Blogitus jatkuu, vaikka Kirkkonummi onkin jo vaiennut. Helsingissä onneksi on vielä raportoitavaa.

Pusi, pusi, mussukat.

Merkinnät: ,

Kolme tuntia jäljellä!!

Kolme tuntia jäljellä ja kauan odotettu eepos on myös Akateemisella jonottavien käsissä. Ilma on melko kylmä, mutta tunnelma alkaa jälleen nousta, vaikka kirkkonummelaiset ovat yrittäneet selkeästi sitä sabotoida. Liikkeessä ei ole vielä huomattu liikettä, mutta ehkäpä pian. Odotus ja jännitys alkaa tiivistyä ja laulu raikaa!

eicchaa paikkaa sanomisiaan akateemiselta.

Sanoin edellisessä kirjoituksessa, että The Kirjan kanssa tänne saapuneet eivät ärsyttäisi muita. Kyllä ne kuulemman ärsyttävät. Tunnelma alkaa hiipua v*****kseen, sääli.

Merkinnät:

Tunnelmoiva Tampere kirjat kourassa - kiitos!

Tunnelma Tampereella tiivistyi käsin kosketeltavaksi. Naapuruston asukkaat ovat varmasti oikein, oikein äreinä odottavista huudoista. "19 minuuttia!" "10 minuuttia!" Info Kirja-Kärkkäisen myyjät kantoivat ulos pöytiä ja suuria ruskeita pahvilaatikoita. Voiko kurkata? Ihan vähän edes? Myyjienkin yllä hulmusivat suuret mustat viitat ja kutreilla keikkuivat velhonhatut. Vieressä seisoi jämptin näköinen järjestyksenvalvoja. Muutama viime hetken saapuja yritti ohittaa jonon, mutta hetken "Jonon perään!" -huutelun jälkeen he kai alistuivat kohtaloonsa ja päätyivät jonon hännille - yli 120 ihmistä edessään!

Totta tosiaan, ihmisiä alkoi yhtäkkiä vain tulvia paikalle. Ensin oli vain 68, yllättäen 75, sitten lista ei enää pysynyt mukana ja saapujat ohjattiin suoraan jonon jatkeeksi. Vuotiksen Jenzzzu kävi kuitenkin vielä laskemassa väliaikatiedoksi 75.:nnen jälkeen saapuneet ja päätyi "noin 120:een, vähän yli." Odotuksemme oli siinä viidenkymmenen paikkeilla, korkeintaan.

Paikalla oli myös jo spoilaantuneita otuksia, jotka kertoivat, että ovat spoilaantuneet: osa vannoi uljaasti pysyvänsä hiljaa, osa ärsytti lauseenaluilla, jotka hukkuivat infernaaliseen kiljumiseen, joka kaikui pitkin kerrostalojen seiniä koko jonon huutaessa.

Sitten... se vain alkoi. Ihan noin vain. Tampereen ensimmäisen kirjan sai Jenni (kuva alla, vähän tärähtänyt).


Jono Jenzzzun takana kiemurteli pimeyteen...



"Mä sain sen, mä sain sen!" "Iih!" "Mulla on SE!" Erilaiset kiljahdukset kiirivät Tampereen yössä, kun kärsivällisimmät jonottajat jo kurkkivat muovipusseihinsa. Huhupuheina kulkeneita lukujen ensimmäisiä sanoja tarkistettiin ja petyttiin. Kuinka moni luku alkaa sanalla 'Harry'? Tamperelaiset tietävät, mutteivät kerro.

Ai niin, totta kai. Hieman ennen myynnin alkamista ohitse pyyhälsi sininen pakettiauto, joka pursusi ihmisiä, varmaan teekkareita tai amiksia, uskoisin. Liukuovi ja ikkunat auki selvää ylinopeutta. Sieltähän se viimein kuului, karhea, käheä rääkäisy: "V***n Harry Potter -homot!!!" Olikohan tämä joku kampanja? Kukaan ei kuitenkaan ehtinyt singota minkäänlaista kirousta antipotteristi-hurjastelijoiden perään, ei ketään kyllä jaksanut liikuttaakaan, kun kirjoja jo kannettiin esille...

Jonotus oli upea kokemus! Se ylitti kaikki odotukset. Iso kiitos kaikille Tampereella jonottaneille! Kestimme hienosti pienen vedenpaisumuksenkin!

Merkinnät:

eicchaa purnaa akateemiselta..

Voisin melkein ärsyyntyä, sillä Kirkkonummen jonottajia tuli tänne lukemaan kirjaansa. Ei heillä mitään spoilausaikeita ole, mutta kuitenkin. Tämä on siis oma henkilökohtainen kantani, eikä se edusta millään tapaa muiden paikallaolijoiden ajatuksia.

Joku ilmeisen pahoin sodassa kärsinyt suomileijona on ainoa rakkauteni-herra kävi paikalla mesoamassa sodista ja vastaanottamistaan luodeista. Lollotiloo esimerkiksi.

Enää ei väsytä, tunnelma on varsin virkoontunut taas. Uutisvideoita on katseltu netistä, iltapäivälehtien sivuilta sekä MTV3:n uutisista.

Webbikamera pyörii edelleen, tosin kuva on melkoisen pimeä..

Merkinnät:

Akateemista väsyttää jonkin verran

Suomalaisen Kirjakaupan ylivallasta vois tietty vakuuttua paremmin jos niiden ensimmäiset jonottajat ei hengais puolta aikaansa täällä netissä.

Kone päästeli hälyttävän olosia ääniä, jotka tulkittiin ensiksi skypeksi, mutta kun koneella ei ole sitä niin. Syyksi paljastui sitten JKRn kotisivut, joka mm. nauroi häröllä naisen äänellä. Kiitti tästä, sosialisoituneet koneet tarjoavat aina yllätyksiä.

Lukeminenkin toimii tähän aikaan, kun jossain lukee fall, niin se luetaan suoraan fail.

Merkinnät:

Kirkkonummi kiittää

Kirkkonummella on kirjat saatu. Pikaisen laskelman mukaan jonossa oli järjestäytymishetkellä noin 370 ihmistä, mutta jono jatkoi kasvamista vielä kello kahden jälkeen. Parhaimmillaan jono kiemurteli kirjakaupalta S-marketin nurkalle ja kirjaston ohi, kirkolle ja hautausmaan ohitse.

Lisää kuvia on tulossa huomenna, mutta nyt Kirkkonummen blogittajat syventyvät kirjaan.

Merkinnät:

Viimeinen päivitys from LPR

Lappeenranta hiljenee. Mieletön tunnelma oli jonotuksessa. Kirjoitan tänään päivällä viimeistään "tarkemman" tapahtuman ja tietysti kaikki mahdolliset kuvat tungettuna mukaan.

Kiitos kaikille osallistujille täällä Lappeenrannassa. Vaikka keli ei ollutkaan mikään miellyttävä (lämpötilan puolelta meinaan), niin silti pysyimme lämpimänä, kiitos fanaattisuuden! :D

Nyt nukkumaan, vaikka voisi vähän maistella kirjaa.. Mutta ei! :P

Merkinnät:

Suomalaisella päästy sisään

Suomalaisen kirjakaupan edessä jonottaneet päästettiin jo sisään eteiskäytävään. Uudet Potterit pistettiin näytille ikkunaan, ja kaksi ensimmäistä onnellista voitti arvonnassa ilmaiset Harry Potterit (en kuulunut onnellisiin ... ) Mehua ja teetä alettiin myös tarjoilla-

Akateemisella värjöitellään edelleen ulkona vailla mitään ohjelmaa. Buu!


- Suomalaisen raportoija

Merkinnät:

Hämeenlinnassa tunnelma tiivistyy

Hämeenlinnassakin saadaan kirja näillä sekunneilla. Jono alkoi muodostua ja Nevillen mummo on bongattu. Wanajafesteiltä saapuu rennosti ottavaa jengiä - terveisiä verkkoon, että keep on truckin!

Eli niillä menee hyvin :)

Akateemisellä EI väsytä!

Tunnelma on vähän nuupahtanut. Väki nukkuu, tosin ei kaikki. Larppaamiset loppui äsken ja väkeä palasi pirteänä. Kävin kierähtämässä Suomalaisella, olipas tylsä paikka! Ihmisiä oli vähän, baarin asiakkaat ja huono musiikki häiritsivät ja "spoilauksia" kajahteli kaiken aikaa. Myös puhelimitse yritettiin tehdä spoilauksia, ei tosin onnistunut.

Kaikesta nuupahtaneisuudesta huolimatta tämä on viimeinen, oikea ja kunnollinen lineparty. Tätä ei nuupahtamiset kaada, tästä noustaan vielä!

EDIT:
Edelleen kehoitan ihmisiä surffaamaan webbikamera-sivustolle! http://valmis.org/jonotus !!

Merkinnät:

Viimeiset hetket Tampereella!

Enää alle tunti!

Nyt www.aamulehti.fi/galleriasta löytyvät täältä kuvatut videot.

Jonottajia on jo seitsemisenkymmentä. Levotonta liikehdintää ja osa alkaa jo pakata tavaroita. Jonoa aletaan muodostaa jonkin ajan kuluttua. Voi olla, että tämä on viimeinen blogitus Tampereelta, ennen kuin pääsen kotiin kirjan kanssa. Ei hätää, ei spoilereita luvassa.

Yksi ihminen erehtyi avaamaan suunsa mukamas spoilatakseen ja kiljunta ja kidutus- ja tappouhkauset lentelivät uhkailijan ylle. ?Hei, vaikka te tiesitte, te silti hakkaatte mua!?

Nyt täytyy lopettaa ja pistää kimpsut ja kampsut kasaan, jotta voimme alkaa järjestää pitkää, pitkää jonoamme.

Porukkaa tulvii lisääm, sekoamme laskuissa. Lista ei enää pysy ajan tasalla. Puoli tuntia!

Merkinnät:

Lappeenrannan Info vastaanotti Kultaisen Luudan





Harry Potter -fanien edustaja Leksu (Upea ja mahtava! - Snivellus) luovutti juhlallisin menoin Kultaisen Luudan Lappeenrannan Info-kirjakaupalle, jonka vastaanottivat Matti ja (Teppo) Mika.

Faneille on tarjolla poppareita, sipsukkaa ja namuskaa. Puoli tuntia..

Merkinnät:

Oulussa myönnettiin kaksi Kultaista luutaa

Harry Potter -fanit myönsi Nispero Kirjakahvilalle Kultainen luuta -diplomin yömyynninjärjestämisestä. Diplomin vastaanotti kirjakauppias Jarmo Stoor, joka aikoi laittaa diplomin näkyvälle paikalle.



Samalla allekirjoittanut sai täydeksi yllätyksekseen myös Kultainen luuta -diplomin Harry Potter -faneissa noita-akkailustaan nyt kun eläkeaika koittaa seitsemännen kirjan ilmestymisen myötä. Kiitos!

Merkinnät:

Hämeenlinna & Akateeminen

Hämeenlinnassa on ihmisiä kolmisenkymmentä Katen laskennan mukaan. Kuulemma sataa puukkoja. Mitä ikinä tarkoittaakaan.

Meno ei ole kuulemma hirmu sosiaalista, metrin levyinen katos ja pientä kuppikuntautumista. Ehkä sielläkin meno paranee yötä myöten.

--

Täällä on ihmiset vähän väsähtäneitä, tai oikeammin hakeutuu kasoihin lämmön takia. Ja larppaajat vieläkin kateissa.

Näyteikkunoista sammui valot, joten katoksessa pimeni melko hyvin.

Ja täällä ollaan vieläkin sitä mieltä, että Kirkkonummella jonottaminen on huijausta. Ja moni olisi halunnut nähdä Kirkkonummella olevia ihmisiä, mutta aina ei voi voittaa.

Päivitystahti hiljentynyt näköjään. Jotkut saavat kirjansa noin neljänkymmenenviiden minuutin päästä, me odotamme vielä viisi tuntia neljäkymmentäviisi minuuttia jos ajatus toimii.

Merkinnät: ,

Meno Suomalaisella jo hurjaa -- Akateeminen sukkaa

Suomalaisella on jo ainakin 3000 ihmistä jonossa, noin suurinpiirtein. Siellä ihmiset (mekin) pääsemme jo pian sisälle lämpimään odottamaan, kun Akateemisen porukat odottavat edelleen ulkona.
Potter-kirjat asetetaan pian näytille ikkunaan, ja arvonnan yms. ohjelma alkaa.

Akateemisella sen sijaan on hurjan tylsää, kuollutta suorastaan.

- Suomalaisen raportoija

Merkinnät:

Kirkkonummella myönnettiin Kultainen luuta

Tietokilpailun tulosten julkaisun ja palkintojen jaon yhteydessä myös itse kirjakauppa sai tunnusta. Harry Potter -fanit luovutti palkintojen jaon päätteeksi Kirkkonummen kirjakaupalle Kultainen luuta -diplomin kiitoksena yömyynnistä - tahdosta mahdollistaa suomalaisillekin faneille kirjan saanti klo 2.01.

Kultaisen luudan luovutti Harry Potter -fanien puolesta Tanis ja sen otti vastaan kirjakaupan edustaja.

Viimeistä tuntia viedään!

Merkinnät:

Potter-visailua Kirkkonummella

Kirkkonummen kirjakauppa järjesti yhdentoista jälkeen jonottaville faneille tietokilpailun, jossa parhaimmalle tietäjälle oli palkintona seitsemänteen kirjaan oikeuttava lahjakortti. Lisäksi kilpailussa arvottiin lukuisia t-paita- ja laukkupalkintoja. Kilpailuun osallistuvat vastaukset piti palauttaa puoleen yöhön mennessä.

Kilpailun tulokset julkistettiin kello 0.45. Parhaaksi Potter-tietäjäksi osoittautui Olli Kiiskinen, joka oli ainoa, joka sai kaikki kysymykset oikein. Onnea voittajalle ja arvonnan suosimille!

Jos haluat testata omaa Potter-tietouttasi, voit kokeilla viisautesi määrää Kirkkonummen kysymyksillä:

Mihin tupaan Nymphadora Tonks kuului ollessaan Tylypahkassa?
a. Rohkelikkoon
b. Korpinkynteen
c. Puuskupuhiin

Mitä Neville Longbottom sai isosedältään päästyään opiskelemaan Tylypahkaan?
a. uuden taikasauvan
b. rupikonnan
c. muistipallon

Kuka on Maahisyhteyksien viraston johtaja?
a. Ervander Ivaharju
b. Vargot Bladvak
c. Ludo Bagman

Kuka seuraavista kuuluu Kuhnukerhoon?
a. Morag MacDougal
b. Melinda Bobbin
c. Draco Malfoy

Minkä ainesosana toimii kaksisarvisen sarvijauhe?
a. elävien kuolleiden juoman
b. felix felicisin
c. monijuomaliemen

Mikä loitsu saa veden suihkuamaan taikasauvan päästä?
a. vesisuihkelmo
b. aquitulio
c. akvatio

Kuka seikkailee Ronin lukemassa sarjakuvassa?
a. Jääräpäinen Jästi
b. Ihmeellinen Ihmissusi
c. Vainoharhainen Vampyyri

Kuinka monta hopeasirppiä menee yhteen kaljuunaan?
a. 5
b. 11
c. 17

Lajitteluhatun mukaan, mistä Helga Puuskupuh oli kotoisin?
a. jokilaaksosta
b. rotkosta
c. nummelta

Mistä maasta Weasleyn kaksoset tuovat pikapimeyspulveria maahan?
a. Romaniasta
b. Perusta
c. Kiinasta

Missä Irvetan holvissa säilytettiin viisasten kiveä?
a. 312
b. 317
c. 713

Minkä värinen yksisarvisen varsa on?
a. kultainen
b. hopeinen
c. valkoinen

Mitä Bill Weasley teki työkseen Egyptissä?
a. hoiti lohikäärmeitä
b. toimi kirouksenmurtajana
c. johti Irveta-pankin Egyptin osastoa

Kuka huispaaja keksi Wronskin harhautuksen?
a. Josef Wronski
b. Viktor Krum
c. ei kukaan, se on vain myytti

Missä sijaitsee velhotarvikeliike Dervissi & Paukku?
a. Viistokujalla
b. Tylyahossa
c. Iskunkiertokujalla

(mahdolliset kirjoitusvirheet kysymyksissä johtuvat kiireisen blogittajan huolimattomuudesta)

Ps. Kirkkonummella raikui juuri "yksi tunti jäljellä!"

Merkinnät:

Kohta se alkaa..


Kohta alkaa tapahtumaan! Kirjat ja myyjät saapuivat Oleksille!

Merkinnät:

Kuvia Kirkkonummelta


Kirkkonummen jonossa tunnelma tiivistyy tietovisan ja muiden aktiviteettien merkeissä. Alla muutamia kuvia alkuillan/yön ajalta.

Kirkkonummen kuvia

Merkinnät: ,

Urghk.

Ensin oli kiinalainen vesikidutus, sitten oululainen lappukidutus...

Merkinnät:

Hämeenlinna ilmoittelee itsestään!

Minulla on tekstiviestiyhteys yhteen Hämeenlinnassa aikaansa viettävään ihmiseen ja heidän kuulumisiaan päivittelen nyt siis.

Eli Hämeenlinnassa tulee rakeita ja pelit keskeytyi. En ole ihan varma mitkä pelit, mutta keskeytyi kuitenkin.

Porukkaakin valuu pikku hiljaa paikalle.

Lisää ehkä luvassa.

Merkinnät:

Porukka sen kun lisääntyy Tampereella!

Viisikymmentä on historiaa: kuusikymmentäkaksi päätä hilluu täällä Kirja-Kärkkäisen edustalla. Laulua, puheensorinaa. Meillä on itse asiassa oma lauluyhtye.

Kukaan ei innostu leikkimään (larppaammaan) blogittajan kanssa - ei ainakaan toistaiseksi.

Spoilereista huudellaan, tosin melun yli ei kuule mitä. Sävy on kuitenkin kiukkuinen.

Myyjät ovat saapuneet ja päästäneet meitä pareittain vessaan. Uteliaimmat kyttäävät ja kurkkivat ovesta sisään.

Jonottajien lukumäärä on ylittänyt kaikkien odotukset ja arviot. Kirja-Kärkkäinen arvioi melko lähelle oikeaa (ja ainoana yläkanttiin) sataa jonottajaa.

Ei enää kauaa! Hysteerisimmät kiljuivat ja pomppivat jo tunti sitten.

Merkinnät:

Potter vai Pirita?


Uuden kirjan päähenkilöstä ei Lappeenrannassa ole täyttä varmuutta, sillä nimeksi on ehdotettu ohikulkijoiden toimesta myös Harry Pirittaa.. Jännityksellä odotamme oikeaa.

1½ tuntia enää ja kaupungin festariväestö alkaa liikkumaan satamasta kohti olioiden valtaamaa aukiota, jolla tosin pyörähtää aika ajoin noita, ah, elämämme suuria valopilkkuja, yötaivaan tähtiä!

"Jeesus tulee, ottakaa sateen varjo" - Solars

Akateemisella larpataan

Improlarppaahat ovat levittäytyneet vissiin kirjakaupan läheisyyteen, koska ihmisiä on kadonnut. Osa koittaa vissiin nukkua tai sitten vain niitä paleltaa. Allekirjoittanut laittoi takin ja säärystimet päällensä.

Tuossa kirjakaupan edessä oli jonkin aikaa parkissa sininen Ford Anglia tai joku muu sellainen mistä jotkut intoilivat. Minä en tiedä autoista mitään enkä elokuvia ole paljoa katsonut. Käsittääkseni omistaja jutteli jonottajien kanssa.

Paljon ohikulkijoita. Jotkut ovat huudelleet jotain, jotkut vain naureskelleet, muutama on tainnut kysellä ihan sivistyneesti.

Ja turhan moni on kysynyt mitä teemme koneilla. "Blogitetaan."

Hailie kuittaa.

Merkinnät:

Lisää kuvia Oulusta

Kirjakaupassa on valot! Siellä on ihminen! Siellä on KIRJOJA!



Ja sitten kirjakaupan ihminen alkaa kiusata meitä ihmisparkoja:



Voi voi..
Vielä kaksi tuntia!

Fiilis on katossa. Kaikki käy vuorotellen kyttäämässä kirjoja lasin läpi.. Niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana! Oulun yö on valoisa ja (suht) lämmin. Kohta päästään sisälle teelle. Ihanaa. Kädet lastassa on yllättävän vaikea kirjoittaa.
-Liina


Me ollaan muuten Kalevassa.

Ja nyt ne siirsivät kirjalaatikkoa lähemmäksi ovea! Seuraus? Hysteriaa ja kiljumista.

Ginger moikkaa kans täält Lappeenrannast

Njoo siis, kaikki on mitä ilmeisimmin jo sanonu kaiken oleellisen, joten tottakai tässä pitää vielä minunkin jotain tarinoida. Kuulema ollaan justiinsa perustamassa tänne lahko, koska meitä on jo (ruhtinaalliset) parikymmentä kokoontuneena yhteen paikkaan. O se niin kumma, kun näinkin kaunis paikka kuin Lappeenranta ei ole kerännyt enempää väkeä. Noh, ehkä spoilerin pelko pitää ihmiset aina viime minuuttin asti poissa.
Niin, mein lahko päättää nyt kaapata vallan Suomen valtion päättäjiltä, joten muahhahhaa, luvassa taitaa olla virallisia HD-päiviä jne. (arvatkaa siis vaan mitä paria shippaavia täällä on enemmistö)
Mutta ennen kuin josta kusta meistä tulee Suomen uusi armeijan päämies, niin Poliisin pelossa mietitään, tuleeko ne jossain välissä kysymään, onko meillä lupaa heilua täällä, mainostaa Potteria ja niin ees päin. Toisaalta, Leksu on julkkis ja sellasia ei täällä päin Suomea paljoa näe... (paitsi justiinsa Jartsa) joten ehkä me saadaan elää rauhassa.
Juuh, mää vaikenen nyt, mein lahkon kieltä alettiin justiinsa kehitellä. Soon we'll know everything!

Merkinnät:

Ford Anglia Akateemisella



Ford Anglia pyyhälsi Akateemiselle (ja taustalla kuulin juuri kuinka se poistui). Weasleyn perhettä (eikä Kielletyn metsän otuksiakaan!) kuitenkaan tullut mukana. Sääli!

Merkinnät:

Akateemisen informaatiota

Jee, se kamera toimii sittenkin! Kuvia siis Helsingin Akateemiselta kello 21.00-00.10 väliseltä ajalta:





Bongauslistaan lisätään ilmielävä mm. Tanssii tähtien kanssa-juontaja Jorma Uotinen, joka aiheutti riemunkiljahduksia yleisön joukossa. Paikallistettua tuli myöskin vähän liikaa taikajuomaa nauttinut mies, joka kauppasi meille ilmeisesti ilmaisia Alohomora-lihapullia.

Merkinnät:

Snivelluksen terkut viileältä Oleksilta.

Saavuimme vajaa tunti sitten tällä Potteria fanittavien hyypiöiden valloittamalle Oleksille. Tunnelma on odottavainen ja iloinen. Kofeiinitablettien voimalla täällä on kuulemma eletty: todisteina ankeuttajien "tanssi" norpalla ja outo improlarppi (ainakin maallikon näkökulmasta). Mukavaa on ja ilottelua varmasti jatkuu vielä kaksi seuraavaa tuntia. Sitten vetäydymme kaikki painotuoreiden eeposten pariin.
Leksulta terkkuja: Sillanpää (Jari: ) nähty festivaalitunnellimissa.

-Snivellus

Merkinnät:

Kirkkonummella jäljellä vajaa kaksi tuntia!

Kirkkonummen kirjakaupan edessä raikui äsken äänekäs "kaksi tuntia jäljellä!" -huuto. Virallisessa kahden tunnin laskennassa tämän hetkinen jonottajien tilanne on 111 potteristia ja yksi koira - osa lienee siis syömässä tai haahuilemassa jossakin Infon lähistöllä.

20.7.07

Tampereella 50 rikki!


Sade on tauonnut - toistaiseksi. Kirjakaupan eteen valuu edelleen ihmisiä. 50 rikki! Tällä hetkellä 53 jonottajaa!

Ohi on ajanut ambulansseja ja poliisitkin naapurissa viipyilivät. Tunnelma alkaa tiivistyä ja porukka muuttua levottomammaksi.

Bongattu vain yksi humalainen piknik-korin kanssa, toivotteli oikein lämpimästi hyvää kesää.

Nyt puhkeaa väittely Idolseista: Anna Abreu vai Ari Koivunen? Antti Tuisku? Kävi ilmi, että jonottajia on ollut Idolseissa laulamassa. Kuumimmat juorut kulissien takaa.

Todella levotonta meininkiä.

Myös pieni Tylypahka-tanssi nähtiin, kun oli pakko lämmitellä jäseniä.

Merkinnät:

Solars ja Lappeenrannan Oleksi

Hahaa. Jotain samaa jengiä on paikalla kuin PP:tä jonotellessa. Mukavan pieni Lappeenrannan idylli tarjoaa mahtavan jonotusfiiliksen! Täällä ihmiset tuijottelevat. Miksiköhän?

Leksun uskollinen paku on jälleen kuljettanut meitä paikasta toiseen, haki myös vuotislaiset Snivellus ja Solars Merenlahdelta. Aww. True friendship.

Leksu myös pelasti meikäläisen äsken aikaiselta päänhalkeamakuolemalta. Suunnittelimme kaunista asetelmaa Info-kirjakaupan eteen valokuvattavaksi. Minun piti kiivetä tolpan viereen. Meinasin vain kaatua enkä päässyt alas, joten Leksun piti pelastaa. ( Leksun oma huomio: Urhoollisesti! )

Jatkoa seuraa vielä Saimaan rannalta! Pitäkää huolta toisistanne ;)

Terveisin Solars

Merkinnät:

Zairan terkut Lappeenrannasta

Täällä sitä ollaan Lappeenrannassa odottelemassa viimeistä kirjaa. Porukka on enemmän tai vähemmän sekopäistä (minä mukaanlukien). Muut alkoivat improlarppaamaan täällä, saa nähdä mitä siitäkin ja tulee... Slashia tiedossa ainakin.. ;) Ohikulkijoilla ainakin tulee olemaan hauskaa.

Saa nähdä tuleeko porukkaa enempää. Jaaha, ohikulkijat näyttäisivät alkaneen ahdistelemaan meidän larppaajiamme.

Merkinnät:

terveisiä Akateemisen ohikulkijoilta

"V**** Harry Potter -homot!" huudettiin meille auton ikkunasta. Sieltä se totuus tuli, kuultiin kommentteina jonosta.

"Mikä toi on toi lainparti, onks teil täällä joku disko vai?" t. ohikulkija

t. Flariariian tunnuksia lainaava

Merkinnät:

Ankeuttajat valloillaan!

Lappeenrannassa on tavattu kolme ankeuttajaa, ilmeisesti Azkabanista karanneita tai muuten vain höyrypäitä.. Solarsilta pusuja!!



Tunnelma tiivistyy tiivistymistään.. Sauvat esiin! Ötököitä on laskettu olevan vajaa 20 kappaletta ja lisää tulee. Poliisitkin vierailitvat välillä näyttämöllä.

Merkinnät:

131 plus koira @ Kirkkonummi

Kirkkonummella tovi sitten suoritetun virallisen kolmen tunnin laskennan tulokseksi muodostui 131 jonottajaa plus yksi koira.

Väliaikatiedoksi myös todettakoon, että paikalle eksyneistä nuorisohäiriköistä (joista jo aiemmin mainittiinkin) osa tienasi poliisita sakot.

Merkinnät:

akateemisia kuvia

2 kuvaa illan ratoksi.



Dataajia nettipisteen tuntumassa.


Twisteriä. Huomatkaa "Dracoon" takertuva "Harry" :P.

Tunnelma on jo aika riehakas ja hyvä. Hyvä tunnelma on ollut kaiken aikaa, riehakkuus on tullut viimeisten tuntien aikana.

Taas kerran muistutan webbikamera-sivusta, jonne pääsee edelleen osoitteella http://valmis.org/jonotus.

Merkinnät:

DRAAMAA Kirkkonummella - poliisit paikalla!

Sidarana ja Hillah kertoilevat Kirkkonummen kuumimmat uutiset. ;)

Nuorisolaumoja on nähty juomassa ja ihmettelemässä "mitä ***** te täällä teette, eiks teil oo elämää?!" Poliisitkin tulivat viihdyttämään Potter-faneja. Muutamia spoilereita on kuultu, ja nyt tunnelma on coolin fresh, kun kirjoja on alettu maksamaan. Jonottajien määrästä ei ole mitään tietoa - reippahasti yli sata kuitenkin.

ENÄÄ KOLME TUNTIA ja noin vartti. <3 \o/

Hillah (Sidarana)

Merkinnät:

Jonotusmenu à la Tampere


Ruoka on tärkeä osa jaksamista, ja jonottaessa tarvitsee jaksamista. Niinpä päätimme listata tämän illan ja yön menun, jolla nälkäinenkin jonottaja pysyy voimissaan.

Juotavat:
vesi
vihreä tee
English breakfast tea
Kärkkäisen kaakaot
tuoremehut
erinäiset energiajuomat
limsa
Frezza Mocha
Mehukatti

Syötävät:
suolakeksit
korvapuustit
deluxe-mansikkaleivokset
voisilmäpullat
voileivät
tomaatit
patonki
omenat
banaanit
piltit
mansikat
suklaa (paljon, ankeuttajien ja muiden murheiden varalta)
karkkia
riisikakkuja
riisivälipalat
luumuja
karjalanpiirakoita
lihapasteijat
myslipatukat
Hesen ranskikset
Saarioisten roiskeläpät (pitsat)

Näillä eväillä olisi tarkoitus pysyä hengissä ja hereillä kahteen asti.

Kärkkäisen tädin tuli meitä sääli, ja hän tuli kotoa tänne tarjoilemaan kaakaota ja suolakeksejä sekä teetä. Muutaman jakkarankin saimme. Ei niistä jokaiselle riitä: tämänhetkinen pääluku on 33 jonottajaa + muutama hengaaja.

Tässä pyörähti myös pari naista juttelemassa kanssamme leppoisia Pottereista. Toinen naisista sanoi asuvansa Luxemburgissa. Illan aikaisemmasta hörhöilijästä ei ole kuulunut mitään. Pari jonottajaa on luovuttanut ja jättänyt leirin.

Villi huhu nettikamerasta kulkee ympäriinsä, mutta nyt varmistui, ettei sitä tänne saada - valitettavasti.

Nyt jatkamme Puoliverisen prinssin kahluuta. Lotta-täti tiivistää meille ja nyt pitää olla kunnolla ja kuunnella.

Sadeyltyy taas. Tässä oli jo väli, jolloin ei satanut. Tympeää.

Merkinnät:

Tunnelma kohoaa Akateemisessa

No niin, ilta pimenee ja tunnelma sen kun paranee. Aikaisemmin kohottajana toimi Twister, josta aiheutuvat naurut kantautuivat kauas, nyt viihdykkeenä toimii jonkinlainen jalkasolmupeli - älkää kysykö oikeaa määritelmää, en minä tiedä :D
Akateemisen katoksen alla on melkein täyttä ja larppiakin suunnitellaan. Eli, sitä odotellessa..

(Ps. Kuviakin olisi tullut, mutta tyhmät kameran patterit päättivät tyhjentää itsensä. Mökömökö.)

Merkinnät:

Kuvamateriaalia Uleåborgista

Blogia luetaan innolla:




Remember Cedric...


Merkinnät:

Spoilaajia ja toimittaja

Oulussa 18 ihmistä kasassa. Tunnelma tiivistyy..
Ahdistusta aiheuttavat satunnaiset spoilaajat. Ohikulkijoista voi olla hieman outoa, kun väki istuu Nisperon edessä kädet korvilla hymisten jokainen omiaan.
Iltalehden toimittaja kyselemässä kuulumisia. Huomisessa lehdessä ilmestyy juttu, ja oikein mukava toimittaja lupasi ettei artikkeli spoilaa DH -kirjaa. Toimittajan lempihahmo on Ron, joten Ronija tykkää...

Merkinnät:

Kuolonsyöjät hyökkäsivät Kirkkonummella

Kirkkonummen jonottajien määrä kasvaa tasaista tahtia. Puheensorina on kiivas ja onpahan paikalla vieraillut myös paikallisia anti-potteristeja. Eräskin jästikuolonsyöjäkaksikko raportoi innoissaan (mutta samalla hivenen epäselvästi - köh, köh), että kirjojahan on jo myyty itä-Suomessa ja että juuri hän on jo lukenut kirjan. Nopeastipa sitä nähtävästi oli Kirkkonummelle saavuttu...

Jästipä... jästimäiset kuolonsyöjät eivät ole ainoat pimeyden edustajat, jotka paikalla on nähty. Kirkkonummen jonottajat ovat todistetusti päätyneet kahden tuntemattoman (tai sitten ei...) kuolonsyöjän hyökkäyksen kohteeksi. Toisella komennuskirouksen langettajista oli rinnassa kiinnitettynä myös A.D. -merkki - varsin ristiriitaista.

Merkinnät: ,

Oulun tähän mennessä omituisimmat

"Tuo nykyajan nuoriso. *paheksuvaa tuhahtelua*"

Lisäksi meille yritettiin myydä vähän käytetty Harry Potter -laastari. Mitä siihen enää voi sanoa?

Merkinnät:

Aamulehti saapui tekemään juttua tamperelaisista

Toimittaja ja kuvaaja pyörivät ja kuvaavat, nyt jo videokuvaavatkin. Kysyvät ihan omituisia kysymyksiä. "Kuka on paras hahmo?" Öö-öö... miten tuohon voi vastata? Saimme esitellä Harry-voodoonukkeamme sekä kuolonsyöjämme pimeänpiirtoa sekä sateensuojaviritelmäämme. Saamme videoklippejä nettiin Aamulehden sivuille, www.al.fi/galleria. Mainostimme myös blogiamme.

Nyt alkaa olla viimeiset hetket käsillä, jos haluaa käydä hotelli helpotuksessa tai syömässä. Hese sulkeutuu kymmeneltä. Muutama jäi vartioimaan leiriä. Onneksi allekirjoittaneella on kattava eväsvarasto mukana.

Ajankuluksi olemme kerranneet kuudetta kirjaa pikakelauksella. "Sitten Hartsa meni sinne vessaan ja siellä oli Dreiccis itkemässä ja... sitten se kertoi Dumppikselle, että..."

Nyt Info Kirja-Kärkkäisen mukava täti tuli tarjoilemaan kaakaota. Sateinen Tampere vaikenee hetkeksi kaakaomukin lämpöön.

Merkinnät: