20.7.07

Tampereen yömyyntijonotusta sateenvarjojen alta

Kuuden aikoihin Tampereen Info Kirja-Kärkkäisen edessä oli osa porukasta jonottanut jo kuutisen tuntia luonnonvoimia uhmaten ja sateesta piittaamatta saadakseen käsiinsä tuon himoituimman tiiliskiven. Jonottajia oli noin kahdeksan kappaletta, ja lisää on hiljakseen tulossa paikalle. Sijainti ei ole ihan Tampereen keskustassa, joten ohikulkijoita on kohtalaisesti, ihmetteleviä katseita olemme saaneet osaksemme. "Mitä ihmettä te teette?" "Oletteko olleet kauankin?" "Ai niin, voi juma..." Eli vielä jonotetaan varsin hiljaisissa tunnelmissa.

Aikaisemmin päivällä jonottajia oli luultu jopa mielenosoittajiksi ja koiranvahdeiksi tai suurin piirtein turisti-infoksi. Tosin äsken ohikulkeva kahvilatyöntekijä toi meille kassillisen pullia ja mansikkaleivoksia nälänpitimiksi, että jaksamme odottaa. Kiitoksia vain, todella ihana ele. Harmi, että osa porukasta ehti jo lähteä Heseen täyttämään vatsaansa ja tyhjäämään rakkoaan puolen kilometrin päähän.

Tampere jatkaa raportointia täältä värikkäiden sateenvarjojen alta, kun ruokailijat palaavat. Muutenkin lisää läppäreitä ja mahdollisesti nettikamerakin ovat matkalle leiriimme.

Merkinnät:

2 kommenttia:

18:34 , Anonyymi kirjoitti...

oletteko muuten ihmiset huomanneeet että info kirjakauppa jyväskylässä avaa myös ovensa seitsemältä lauantai aamuna. 25,9 euroa maksaa DH siellä. Tai en tiedä avautuuko koko liike silloin mutta ainakin seittemältä sitä saa sieltä.

 
18:37 , Anonyymi kirjoitti...

"Ainiin... Voi Juma"
Varmasti yksi Potterin innokkaimmista faneista kyseinen henkilö xD
Tai sitten joku jonka lapset/sisarukset ovat faneja, ja joka on kuullut Potterista aivan tarpeeksi yhdelle eliniälle.

Mutta hyviä jatkoja jonotukseen 8D

 

Lähetä kommentti

<< Etusivu