19.7.07

Jonotus alkanut Helsingin Akateemisella!

Ensimmäiset jonottajat Gotitonttu (Suomen ainoa Cornelius-fani) ja finiläiset Lupa ja Medicy saapuivat hiukan kahdentoista jälkeen kaveriporukan saattelemana. Allekirjoittanut saapui Goldenin ja Windyn kanssa n. vartin yli viisi valtavien kantamusten kanssa. Valtasimme itsellemme pienen reviirin katoksen alta, levitimme tavarat ja tukikohta oli näin valmis. Ensimmäinen retki tehtiin apteekkiin, sillä tärkein oli päässyt unohtumaan - kofeiinitabletit! (Muistakaahan kaikki muutkin kofeiinin voimaan luottavat noudattaa myös käyttöohjeita, sillä emme halua kofeiinimyrkytyksestä kärsiviä...) Toinen retki suuntautuikin sitten ensimmäisen blogituksen merkeissä DTM -kahvilaan, sillä Akateemisesta luvatut nettiyhteydet eivät tule käyttöön ennen huomista, sillä asiasta vastaava työntekijä oli juuri karannut kotiin.

Tunnelma on vielä kohtuullisen vaisu, muutama jonotusvihko näkyi kyllä jo kiertämässä, sekä erittäin epämääräinen tarina Cornelius Toffeen ja Percy Weasleyn kaiken pelastavasta rakkaudesta... Tulkaa toki piristämään tunnelmaa!

Kommentteja jonottajille:
"Tiedättehän, että Jeesus rakastaa teitä!" -n. 35-vuotias mieshenkilö
"Mä olen lukenut jo sen kirjan... *kaikki tunkevat sormia korviin* ...mutta en mä kerro mitään! :)"

Akateemisen työntekijät kävivät myös tervehtimässä ja ottamassa muutaman kuvan, jotka oletettavasti ilmestyvät jonnekin Akateemisen kirjakaupan sivuille. Joskus. Ehkä. Turistikuvaajia on myös havaittu.

Tähän päättyy tämän päivän blogitukset, ellei taivaasta ala sataa nettipiuhoja ja ylimääräisiä akkuja. Akateemisen jonotus sanoo siis hyvää yötä kaikile uskollisille Potter-faneille, huomenna nähdään! (Älkää antako Kalmolaskoksen syödä teitä yön aikana!)

Merkinnät:

9 kommenttia:

20:19 , JFA kirjoitti...

Hei, vau! :D

Kuvia löytyy Akateemisen kirjakaupan sivuilta. :)

 
20:22 , Linnéa kirjoitti...

Vau, olette kyllä todella kovia faneja. Ihailuni teille! <3

 
22:31 , eicchaa kirjoitti...

siistiä tollanen oikee jonotus! itse tulen huomenna illalla (seitsemän, kahdeksan maissa), sillon nähdään!

 
00:20 , Daniel kirjoitti...

Vitsi olen kateellinen. Yhdet siellä jo jonottamassa, ja mun vanhemmat ei oo ees päättänyt vielä että päästävätkö mua jonottamaan :'DD

 
00:54 , Jenzu kirjoitti...

Mitä on jonotusvihot?? Saatan olla vähän tyhmä, mutta se johtuu lähinnä siitä, etten ole koskaan jonottanut.. Olettaisin, että ne on jotain vihkoja, joihin ihmiset keräävät kommentteja yms. muilta jonottajilta..Olenko oikeassa vai väärässä? :)

 
01:09 , Lilithea kirjoitti...

Voi että! Ihailtavaa, että jotkut jaksavat. Huomenna suuntaan kulkuni Tampereelle läppäri mukana. Toivotaan, että saamme piuhat Kärkkäiseltä.
Hyvää yötä teillekin. Poistun nukkumaan tupakaulaliinan viereen.

 
03:31 , Tuukka Jakola kirjoitti...

Mukavaa jonotusta kaikille! Itse pyyhällän huomisen aikana K:nummelle hakemaan omani.

Huonompia uutisiakin on:
http://www.yle.fi/uutiset/kulttuuri/id65388.html

 
09:40 , Anonyymi kirjoitti...

Vau! Olen kateellinen :D Itse pääsen vasta tänä iltana joskus myöhään. :S

 
12:05 , aku506 kirjoitti...

en vain jostain syystä jaksa jonottaa =)

 

Lähetä kommentti

<< Etusivu