Innokkaimmat jonottavat jo
Ensimmäiset Half-Blood Princen jonottajat saapuivat Akateemisen kirjakaupan eteen tänään alkuiltapäivästä. Ceci (Vuotiksessa tunnettu paremmin nimellä Lady of the Shadows), Minea, Deliverance sekä Jaso olivat ensimmäisinä paikalla. Kolme heistä aikoo viettää jo torstain ja perjantain välisen yön liikkeen ulkopuolella.
Kello kymmenen maissa torstai-iltana ei muita jonottajia ollut vielä näkynyt, mutta lisää väkeä odotettiin mahdollisesti keskiyön paikkeilla. Ceci kertoo että jonottajat ovat pelanneet Monopolia, lukeneet ja pitäneet hauskaa.
Ohikulkijat ovat olleet hyvin kiinnostuneita jonottajista. Suurin osa palautteesta on ollut positiivista, mutta jonkinverran negatiivistä palautettakin on tullut, mm. jonottajien asuvalinnoista.
Suurin ryntäys line partyyn alkanee perjantai-iltapäivän aikana.




Kuvat: Ceci

7 kommenttia:
Toivottavasti ei ole kylmä yöllä...
Hienoa, hienoa!
Hauskoja jonottelu- ja odotteluhetkiä - erityisesti innokkaimmille, jo nyt jonottaville jonottajille! Saattepahan ainakin olla ekana jonossa!
Whee.
Minä olisin kyllä halunnut olla näkemässä noita ihmisten ilmeitä. :D
varmasti mukavaa, toivon että olisin siellä!
Pitäkää te onnekkaat hauskaa! :D
Good design!
[url=http://wsedcwry.com/byjl/dxpu.html]My homepage[/url] | [url=http://wuqnenbz.com/jffd/wygg.html]Cool site[/url]
Nice site!
My homepage | Please visit
Thank you!
http://wsedcwry.com/byjl/dxpu.html | http://xzlwcsix.com/ogki/wtnp.html
Lähetä kommentti
<< Etusivu