(Suomennos Owen Jonesin haastattelusta 17.7.2005)
Korpinkynnen tupakummitukseksi paljastui Harmaa Leidi, kun J.K. Rowling näytti Harry Potter and Me -dokumentissa muistiinpanojaan tupakummituksista. Kirjoissa hänet nähdään vain välähdykseltä, kun Harry ja Ron etsivät Iseeviot-peiliä Viisasten kivessä.
(J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi, s. 229
On arveltu, että Harmaan Leidin esikuvana ja innoituksena Rowlingille on ollut Skotlannissa, Arranin saarella Brodickin linnassa kummitteleva Harmaa Leidi. Tämän kummituksen kerrotaan olleen yksi kolmesta naisesta, joka nääntyi nälkään vankisellissä, johon hänet oli suljettu epäiltynä ruttoon sairastuneeksi. Rowling on myöntänyt haastattelussa ottavansa vaikutteita kansantaruista ja mytologioista (Diane Rehm Show, 1999).
Viisasten kivi -elokuvassa Harmaa Leidi vilahtaa useammankin kerran, esim. juttelemassa melkein päättömän Nickin kanssa Harryn valinnasta etsijäksi. Elokuvassa Harmaata Leidiä näyttelee Nina Young. Palaamme häneen myöhemmin.
Entä itse tuvan perustaja Rowena Korpinkynsi? Lajitteluhatun mukaan Rowena oli lähtöisin rotkosta (glenn) (LP, s. 187). HP Lexicon arvelee tuon perustella Rowenan kotiseuduksi Skotlannin ylämaan ja Glencoen -alueen. Tämä seutu on meille tuttua viimeisimmistä Harry Potter -elokuvista, joita on kuvattu Glencoen komeissa maisemissa. Famous Wizard -korttien mukaan on arveltu, että juuri Rowena olisi suunnittelut Tylypahkan pohjapiirroksen monimutkaisine käytävineen ja alati liikkuvine portaikkoineen. Rowena Korpinkynsi muistetaan parhaiten hänen älykkyydestään ja luovuudestaan. Ennen kuin Tylypahkan perustajat riitaantuivat keskenään, Rowena ja Helga Puuskupuh olivat ystävyksiä (FK, s. 251).
Historiasta tunnetaan eräs Rowena, joka oli puolilegendaarisen juuttilaisen Hengist -nimisen miehen tytär. Myös Potterversumissa tunnetaan Hengist, joka perusti Tylyahon kylän samoihin aikoihin kuin Tylypahkakin perustettiin. Potterversumin Rowenalla ja juutti-Hengistin tyttärellä ei mahdollisesti ole mitään linkkiä toisiinsa, mutta on mielenkiintoista oivaltaa, että Potterversumin ulkopuolella Rowena ja Hengist liittyvät yhteen.
(J.K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi, s. 566)
Myöhemmin tiara ilmenee keskusteluissa Tylypahkan sairasosastolla, kun Molly Weasley kertoo Muriel-tädin tiarasta, jonka Fleur saa häihinsä.
(J.K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi, s. 668)
Tiara on esine, jonka voisi kuvitella sopivan Rowena Korpinkynnen omistamaksi. Sitä pidetään päässä ja Korpikynnen tärkein ominaisuus on hänen pään sisässään. Rowling on lisäksi haastattelussa kertonut tupien edustavan eri elementtejä: rohkelikon tulta, luihuisen vettä, puuskupuhin maata ja korpinkynnen ilmaa (TLC/MuggleNet-haastattelu, 2005). Kuten korpinkynnen tuvan sijainnin tornissa, myös päässä pidettävän tiaran voisi ajatella edustavan ilmaa.
Seitsemännen kirjan nimen paljastuttua joulukuussa 2006 ryhdyttiin arvailemaan Irlannin pyhien aarteiden (The Four Hallows of Ireland) -mytologian pohjalta nimen viittaavan Tylypahkan perustajien esineisiin. Irlannin aarteiden kerrotaan olleen Dagdan malja, Nuadan miekka, Lughin keihäs ja Lia Fail eli kohtalon kivi. Nämä aarteet on rinnastettu Tylypahka perustajien esineisiin seuraavasti:
Dagdan malja - Puuskupuhin kuppi
Nuadan miekka - Rohkelikon miekka
Lia Fail eli kohtalon kivi - Luihuisen medaljonki
Lughin keihäs - Korpinkynnen taikasauva
Onko meillä perusteita epäillä, että Rowenan jäämistön esine onkin taikasauva? Kun Harry ensimmäisen kerran saapuu Viistokujalla Ollivanderin liikkeen eteen, hän näkee liikkeen kyltin "Ollivanders - hienoimpia taikasauvoja vuodesta 382 eKr" ja näyteikkunassa yhden ainoan sauvan kauhtuneella purppuranpunaisella tyynyllä. Puoliverisessä prinssissä Ollivanderin kohtalo jäi epäselväksi. Hän oli kadonnut ja kauppa oli tyhjä (PP, s. 117). Kukaan ei tiennyt, oliko Ollivander kadonnut vapaaehtoisesti vai siepattiinko hänet.
Oliko näyteikkunassa ylhäisessä yksinäisyydessään oleva taikasauva merkittävä? Se ei selvästikään ollut myyntikappale, joten todennäköisesti se oli työnnäyte, mainoskappale Ollivanderin taidoista. Ehkäpä taikasauva oli kuulunut jopa jollekulle kuuluisalle? Ollivander oli tehnyt taikasauvoja vuodesta 382 eKr. Tylypahka perustettiin Binnsin mukaan noin 1000 vuotta sitten (SK, s. 164) eli reilusti sen jälkeen kun Ollivander aloitti toimintansa. Oliko siis Ollivander tehnyt taikasauvan myös Rowena Korpinkynnelle? Tokihan Rowena halusi taikakouluista parhaimman, Tylypahkan, perustajana parasta laatua. Päätyikö Korpinkynnen taikasauva hänen kuolemansa jälkeen takaisin Ollivanderille ja koristiko se liikkeen näyteikkunaa? Miten Voldemort olisi voinut tehdä Ollivanderin tietämättä taikasauvasta hirnyrkkinsä? On joka tapauksessa epäilyttävää, että juuri taikasauvojen valmistaja katosi viidennen ja kuudennen lukuvuoden välisenä kesänä, taikaministeriössä käydyn taistelun jälkeen.
Olipa sitten tiara tai taikasauva tai mikä tahansa muu esine Korpinkynnen jäämistöä, Harry todennäköisesti joutuu sitä etsimään viimeisessä kirjassa ennen kuin pääsee kohtaamaan Voldemortin.
Palaamme näyttelijä Nina Youngiin. Nina Young kirjoitti fanilleen Viisasten kivi -elokuvan jälkeen kirjeen. Hän kertoi kirjeessään saaneensa ennen ensimmäistä elokuvaa, tultuaan roolitetuksi Harmaaksi Leidiksi, kirjeen J.K. Rowlingilta. Rowling kertoi hänelle, että Harmaa Leidi oli hyvin älykäs nuori nainen, hieman Sinisukka, eikä koskaan löytänyt todellista rakkautta, miestä joka olisi vastannut hänen tasoaan. Rowling kertoi myös, että hän palaa esille myöhemmin sarjassa.
Sinisukka tarkoittaa naista, joka on oppinut ja kiinnostunut kirjallisuudesta, jopa pedanttisen tarkka kirjallisuuden laadusta, ehkä hieman feministi. On esitetty teorioita, että Harmaa Leidi olisi itse Rowena Korpinkynsi. Teoriaa vastaan puhuu kuitenkin se, ettei Rowenan Tylypahkan perustajana voisi kuvitella jäävän kuoltuaan kummittelemaan maan päälle vaan "jatkavan matkaa", mutta eiväthän perustajatkaan toki olleet täydellisiä keskinäisine riitoineen. On myös teorioita, että Harmaa Leidi olisi Rowena Korpinkynnen jälkeläinen tai sukulainen.
Oli Harmaan Leidin tausta sitten mikä tahansa, Rowling kertoi hänen kuitenkin palaavan vielä esille sarjassa. Emme ole nähneet häntä kuudenteen kirjaan mennessä. Jäljellä on seitsemäs kirja, jossa koittaa myös Korpinkynnen aika. Onko Harmaa Leidi se korpinkynsi, josta saamme kuulla lisää kenties Rowena Korpinkynnen ohella, ja jos on, niin liittyykö hänen roolinsa Korpinkynnen esineeseen ja Harryn hirnyrkin tuhoamistehtävään? Vastauksen tähänkin kysymykseen saamme todennäköisesti heinäkuussa.
Pohdinto: MariaPaige
Lähteet: J.K. Rowlingin kotisivu, HP Lexicon, Owen Jonesin haastattelu 17.7.2005, Harry Potter and Me -dokumentti, Undiscovered Scotland, The Diane Rehm Show 24.12.1999, TLC/MuggleNet-haastattelu 16.7.2005, Nina Youngin kirje (sivu 1), Nina Youngin kirje (sivu 2) ja Wikipedia (Bluestocking)
tammikuu 2006 helmikuu 2006 maaliskuu 2006 huhtikuu 2006 toukokuu 2006 kesäkuu 2006 heinäkuu 2006 marraskuu 2006 helmikuu 2007