Harry Potter -fanit

  • Suurenna fontin kokoa
  • Fontin oletuskoko
  • Pienennä fontin kokoa
Home Arkisto Uutisarkisto Elokuvat Yhdeksäntoista vuotta myöhemmin

Yhdeksäntoista vuotta myöhemmin

Sähköposti Tulosta PDF

MuggleNet tietää kertoa, että Lontoossa King's Crossin asemalla kuvataan tällä viikolla Kuoleman Varjelukset -elokuvien viimeisiä kohtauksia. Kuvattavana ovat Epilogin tapahtumat Laiturilla Yhdeksän ja Kolme Neljännestä. MuggleNetiin postitetun raportin mukaan paikalla olivat tänään ainakin Tom Felton ja Dan Radcliffe, jotka oli puettu ja maskeerattu noin parikymmentä vuotta vanhemman näköisiksi. Raportissa kerrotaan, että heillä oli yllään jotakin, jota voisi kuvailla modernin liituraitapuvun ja velhokaavun yhdistelmäksi. Lisäksi molempien kasvot ja hiukset oli maskeerattu vanhemman näköisiksi (kummallakin oli ryppyjä kasvoillaan, Danilla oli parransänki ja Tomilla oli hiusraja noussut). Mukana oli myös nuoria lapsinäyttelijöitä sekä tietysti Hogwarts Express, Pikajuna Tylypahkaan.

Lisätietoja ja epäilemättä myös kuvia lienee tulossa kansainvälisille Potter-fanisaiteille tuota pikaa, joten kannattaa pitää silmällä mm. MuggleNetia, SnitchSeekeria ja Leaky Cauldronia.

EDIT: SnitchSeekerissä on julkaistu ensimmäiset kuvat Dan Radcliffesta ja Bonnie Wrightista ikäisiään vanhemmiksi maskeerattuina. Mukana nyt myös kuvia, joissa ovat Harryn (Dan) ja Ginnyn (Bonnie) lisäksi Albus Severus, Lily ja James eli Harryn ja Ginnyn lapset. Samoja kuvia löytyy muiltakin kansainvälisiltä Potter-fanisaiteilta. Linkin klikkaus omalla vastuulla, älä klikkaa, jos et halua spoilaantua.

Kommentit
Etsi RSS
EJR 24.05.2010 23:24:53
tulipa varmistus, että epilogi on leffassa..

Pelottaa vain, että miten se
tullaan toteuttamaan (En olisi itse uskonut, että Dan maskeerataan vanhemmaksi
- oletin, että olisi ollut eri näyttelijä... no säästetäänpähän
kuluissa (VÄhemmän näyttelijöitä, ei niin montaa nimeä
näyttelijälistaan...)
Sieppeli 25.05.2010 08:45:49
Pelottavaa. Sehän tarkoittaa, että siinä on viimeinen kohtaus. Ei enää ole
näyttelijöillä kuvattavaa ;_; Hyvinkin surullista!
Aie 26.05.2010 22:18:32
Kohtauksia harvemmin kuvataan kronologisessa järjestyksessä, vaan
kuvauspaikkojen yms. saneleman aikataulun mukaan. Purkissa ei vielä ole
välttämättä kaikkea.
Myy 25.05.2010 09:02:07
Tuli mieleen että, on varmaan omalla tavallaan hauskaa esittää vanhempaa kun
on itse ollut ekassa leffassa noin pieni ja molly on ollu opastamassa :/
EJR 25.05.2010 09:32:48
vaan 1 lapsi on sen näkönen, joksa olisin voinu kuvitella sen.

James
näyttää ihan friikiltä,
Al taas aivopestylsä kilttipojalta

No,
Lilystä ei (kai) ole kuin 1 kuva takaapäin, mutta antaa paremman vaikutuksen
kuin muut.
Tanzu 25.05.2010 12:44:27
ihan ok kuvia, vaikka lapset ei lilyä lukuunottamatta olekaan aivan
samannäköisiä kuin kuvittelin. Luulin mm. Jamesia ensin Albukseksi ja
päinvastoin.
nekku 25.05.2010 13:52:28
Jännäää Toi oli paras miss oli Ginny ja Lily
lintsi 25.05.2010 17:38:25
Olipas kivat kuvat XDDDDDDDDDDDD
Gemmssy 25.05.2010 19:01:16
Jep, minunkin mielestä lapset ovat aivan eri näköisiä... varsinkin kun
kuvittelin (vaikka kirjassa sanottiin toisin ) Alin pellavapää
sinisilmäksi, Jamesin Harryn kuvaksi ja Lilyn pikku Ginnyksi vihreillä
silmillä...
Lilyn hiukset eivät voi olla kiinni... hän näyttää ihan
juntilta... no, kullakin oma näkemys..
Jenlicious 25.05.2010 19:38:58
Pakko sanoa, että toi Ginny on aika haahkan näköinen. Luulin, että se ois
ollu sentää vähä kauniimpi eikö näyttäisi tuommoiselta mummolta. Se on
vaan minun suora mielipide Noi lapset oli nyt aika normeja.
sepfan 26.05.2010 09:26:32
Ihan hyviä kuvia silleen. Piti vaan hetken miettiä et ketä on ketä.
Lily
oli suurinpiirtein sellane kuin olin kuvitellu paitsi et sil oli hiukset kiinni.
Albus oli silleen ihan ok, vaikka se näyttiki vähän kilttipojalta ja James ei
ollu ihan sellane kun kuvitttelin mut kyl se menee läpi. Ginny ja Harry tosiaan
näyttää vanhemmilta. Ginny oli kyl vähän mummon näköinen...
Tanzu 26.05.2010 17:16:32
Eka kuva Hugo Weasleystä

aika hyvä kuva, vaikka takaapäin onkin.

muoks// Ninette Finch näyttelee Nevillen mummia Kuoleman varjeluksissa
Ipsu 26.05.2010 20:15:31
Silmät tippu päästä!!!! En olis ikänä uskonu mitä meikill ja maskilla
saadaan aikaan... Kun alku järkytyksestä selvisi, niin olihan ne hyviä kuvia
!
HermyG 26.05.2010 20:59:09
Oliks se yks turkis takkinen mummeli Ginny ??!! :oo
Pinkpachirisu 27.05.2010 09:41:21
Ei ollut=) Ginny näkyy vasta viimeisimmissä kuvissa.
HermyG 26.05.2010 21:09:40
Siis sehän on niinku 19 vuotta myöhemmin, ja ne on niinku 17 vuotiaita. Ja 17
+ 19 on 36 !! Eli ne on niinku 36 vuotiaita, ja ne näyttää ihan joltai ihme
60 vuotiailta !! ( Anteeks... Ja mun äiti ja iskä täyttää nyt 40 ja noi
Ginny ja Harry näytti jotai 30 vuotta vanhemmilta !! >(
HermyG 26.05.2010 21:10:34
Ja miks vatussa ne kävelee jotkut himpskatin pussit päässä ? >;o
EJR 26.05.2010 21:56:03
Ettei niist sais kuvia?

Tai siis, et ainoot julkastut kuvat olis WB:n
hyvöksymii... oletteisin
JÄNNÄÄ!
kisulit 26.05.2010 22:18:21
Jännittää himputisti! Meenkin kattoo kuvat.
Tanzu 27.05.2010 13:28:11
Scorpius ja Draco Malfoy

Ron
GinnyWee 27.05.2010 21:15:27
Järkytys!
Daniel näytti ihan joltain 50 vuotiaalta!  
ebs 28.05.2010 15:56:48
Joltai eläkeläisilt näyttää ;s
re:
SiriusMusta 30.05.2010 13:27:53
Remus kirjoitti:
Jep, minunkin mielestä lapset ovat aivan eri näköisiä... varsinkin kun
kuvittelin (vaikka kirjassa sanottiin toisin ) Alin
pellavapää sinisilmäksi, Jamesin Harryn kuvaksi ja Lilyn pikku
Ginnyksi vihreillä silmillä...
Lilyn hiukset eivät voi olla kiinni...
hän näyttää ihan juntilta... no, kullakin oma näkemys..


Sama täällä :-D siis nuo kuvaukset. olin kuvitellu ihan
samannäköisiksi mitä tuossa :-P Repesin sille Danille... heh :-D
SiriusMusta 30.05.2010 13:28:50
Mun mielestä Ginny oli hyvä, mutta..Daniel... :-DDD
dracone 30.05.2010 17:42:47
En saa tuota SnitchSeeker -linkkiä auki
DracoMalfoy 30.05.2010 18:05:51
Omasta mielestäni Albus Severus näytti ihan sellaiselta äidinpojalta, mutta
se kai kuuluu asiaan. James Siriukselle olisin kaivannut vähän enemmän
Siriusmaisia piirteitä, ja suoraan sanottuna inhosin Lily Lunan hiuksia. Harry
ja Ginny näytti ihan eläkeläisiltä! Kauheen vanhoiksi oli maskeerannut.
Scorpius sitten oli taas erittäin Malfoymainen mutta Draco oli aika
järkky.. Ihan kivaa, saas nähdä leffaa sit..
GinnyWee 30.05.2010 23:23:59
Iha kamalaa, Danista on tehty joku vanha papparainen
Bellatrix3 03.06.2010 16:50:41
kaikki näytti niin vanhoilta joltai 50 vuotiailta.... ihan tyhmää
Tanzu 07.06.2010 09:43:18
Traileri
emma 08.06.2010 10:31:00
mua rupes naurattaa tollasset "50"w.:t...
Aika Pöllö Tyyppi 14.06.2010 12:46:23
SUORAAN KUIN KAUHULEFFASTA!!

YÄK! SANON MINÄ! TOMMONEN EI TOSIAANKAAN
HOUKUTTELE KATTOON LEFFAA!! LAITTAKAA LINKSUU KUVISTA MISSÄ ON HARRYN JA GINNYN
LAPSIA.
DracoMalfoy 14.06.2010 18:39:48
AAAAAAA! TOM ON PILATTU!
Pon 21.06.2010 16:48:29
Niin on
jani00 18.06.2010 13:09:30
tosi hyvä mutta omg kun elokuva ei oo vielä tullu
Ginny_tyttö 22.06.2010 19:17:27
aika huonoi kuvii...  Oli vaikee erottaa ja
silleen en löytänyt oikeen kiinnostavii..Mut onneks se kohta kuvataan
oon aina pelännyt ettei sitä tehäkään...
molly 30.06.2010 14:59:46
Harry näytti pöhköltä
Gerbiili1 04.07.2010 20:29:17
Sika hiirveä JÄRKYTYS! Ihan hirveitä! Kamalia mummoja ja pappoja!
Miten
osasivatkin tehdä noin rumia?
Hermionen tukka oli aivan JÄRKKY... Mut Danin ja
Tomin pärstät on aika naurettavii... Sainpahan illan huvituokion
re:
cameron 09.07.2010 21:34:59
Remus kirjoitti:
Jep, minunkin mielestä lapset ovat aivan eri näköisiä... varsinkin kun
kuvittelin (vaikka kirjassa sanottiin toisin ) Alin
pellavapää sinisilmäksi, Jamesin Harryn kuvaksi ja Lilyn pikku
Ginnyksi vihreillä silmillä...
Lilyn hiukset eivät voi olla kiinni...
hän näyttää ihan juntilta... no, kullakin oma näkemys..


niimp
warnerbr 25.07.2010 19:02:09
Maskeerataankohan ginnyn näyttelijä myös, niin kuin daniel?!
iipo hanhela 26.07.2010 15:29:32
NE MOLEMMAT
warnerbr 26.07.2010 21:01:45
Kyllä! Dan ja Bonnie maskeerataan molemmat vanhemman näköisiksi!
...mut...onks se kivaa vai ei
MirajKala 26.07.2010 22:36:59
Yäk.. Sairasta 8<
Miettikääpä miltä ne näyttäis sitte _oikeesti_
vanhana.. ainakin maskeerajien mielestä 8D
re:
Ginny VVeasley 27.07.2010 17:41:52
Bellatrix3 kirjoitti:
kaikki näytti niin vanhoilta joltai 50 vuotiailta.... ihan
tyhmää


Olen aivan samaa mieltä
mut toisaalta hyvä että toi
kohtauskin tulee elokuvaan.
lupinfani 05.08.2010 18:46:09
naurettavia
R.A.M. Severus 10.08.2010 14:42:08
17+19=...55????
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kirjoittaa kommentteja!

3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved."

Viimeksi päivitetty 24.05.2010 22:14  

HP-fanit kyselee

Kirjojen paras tyttöhahmo on...
 

Paikalla

Sivustolla on 26 vierasta 

Kirjautuminen