Uusimmat uutiset

19.12.06

Rowling päivitti kotisivujaan

J.K. Rowling on päivittänyt viralliset kotisivunsa. Hän kertoo päiväkirjaosiossaan, että tauko päivityksessä on johtunut ahkerasta työskentelystä. Hän kirjoittaa parhaillaan kohtauksia, joita on suunnitellut osittain jopa yli kaksitoista vuotta. Jo sekä haluaa että ei halua kirjan valmistuvan, mutta lupaa faneille sen kuitenkin lopulta valmistuvan. Jo kertoo myös unestaan, jossa hän oli yhtä aikaa kertojana sekä Harryna etsimässä piilotettua hirnyrkkiä ja lisäksi mainitsee käynnistään Leavesdenin studioilla ja nähneensä kaksikymmentä minuuttia tulevasta Feeniksin kilta -elokuvasta. Jon mielestä elokuva näytti upealta.
Rumours-osiossa Rowling kumoaa erään seitsemännen kirjan teorian, jonka mukaan Harry ja Voldemort sulautuisivat lopulta yhteen ja hallitsisivat yhtenä persoonana sekä hyviä että pahoja voimia. Näin ei siis tapahdu.
...kirjoitti MariaPaige kello 15:19

5 Kommentteja:

Anonymous dobby heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

kuka niin on väittänyt, että voldu ja harry sulautuisivat yhteen...?

19 joulukuu, 2006 17:50  
Anonymous Anonyymi heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

no sitähän väitetään vaikka mitä.

19 joulukuu, 2006 20:19  
Blogger Ventus heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Ihan hyvä, että Harry ja Voldemort sulautuvat yhteen ei ole totta ja sitä ei tule tapahtumaan, sillä olisihan se hieman typerää loppujen lopuksi. Sitä jää vain nyt odottamaan, että miten siinä sitten oikeasti käy....

20 joulukuu, 2006 06:53  
Anonymous Anonyymi heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Mutta ei siis vieläkään seitsemännen kirjan ilmestymispäivää...

*on vaan erittäin kärsimätön olento ja pahoillaan siitä*

20 joulukuu, 2006 11:57  
Anonymous Anonyymi heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Aika ihme ettei Rowling ole ennen nähnyt Potter-unia. Luulisi, että kun on kuitenkin käytännöllisesti katsoen koko ajan tekemisissä asian kannsa näkisi koko ajan unia Pottereista.. No fanit ovat ainakin nähneet niitä hänenkin puolestaan ;)

21 joulukuu, 2006 12:58  

Lähetä kommentti

<< Kotiin