Uusimmat uutiset

10.5.06

J.K. Rowling New Yorkiin elokuussa

J.K. Rowling osallistuu New York Timesin mukaan elokuussa hyväntekeväisyyslukutilaisuuteen New Yorkin Radio City Music Hallissa. Rowling on vieraillut Yhdysvalloissa viimeksi kuusi vuotta sitten. Lukutilaisuuteen osallistuvat myös John Irving ja Stephen King, joista jälkimmäinen on Rowlingin kutsun takana. Kirjailijat keräävät lukutilaisuudella rahaa Haven Foundationille, Stephen Kingin hyväntekeväisyyssäätiölle, joka auttaa taiteilijoita, jotka kärsivät sairaudesta tai ovat vammautuneet, eivätkä kykene työskentelemään. Lisäksi säätiö tukee Lääkärit ilman rajoja -kansalaisjärjestöä. Stephen King on tunnettu Harry Potter-fani, ja hän lähetti kutsun Rowlingille viime lokakuussa epäillen kuitenkin Rowlingin kieltäytyvän. Jo kuitenkin kommentoi, että tämä tapahtuma oli houkuttelevimpia tarjouksia mitä hänelle on lähetetty. Vielä ei tarkkaa päivämäärää tapahtumalle ole tiedossa, eikä myöskään tietoa mitä kirjaa Rowling lukee. Uutisoimme myös aiemmin Rowlingin hankkivan mahdollisesti perheelleen kesälomapaikan Long Islandilta, joten hyväntekeväisyysmatka yhdistynee Rowlingin kesäloman viettoon.
Päivitys: J.K. Rowling kertoo nyt myös kotisivullaan hyväntekeväisyystilaisuudesta, joka on nimeltään "An evening with Harry, Carrie and Garp". Ajankohdaksi Jo ilmoittaa 1.-2. elokuuta.
Päivitys 2: The Leaky Cauldron uutisoi, että lukutilaisuus lähetetään webin kautta mahdollisesti myös niiden kuultavaksi, joilla ei ole tilaisuutta hankkiutua itse Radio City Halliin. Asiaa ei ole kuitenkaan päätetty tai varmistettu, mutta kerromme kun lisätietoa on saatavissa.
Päivitys 3: Uutena tietona kerrotaan The Leaky Cauldronissa nyt myös, että yleisö saa esittää tilaisuudessa kysymyksiä kirjailijoille. Liput ostaneet voivat lähettää kysymyksensä etukäteen sähköpostitse.
...kirjoitti MariaPaige kello 11:01

4 Kommentteja:

Anonymous Mery heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

En ois arvannut, että viimeksi kuusi vuotta sitten on usassa ollu! Hyvä Jo, siellä ei tarviis käydä ollenkaan!(Paitsi ehkä faneja tervehtimässä...:D)

10 toukokuu, 2006 11:48  
Anonymous Anonyymi heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

"...joten hyväntekeväisyysmatka lienee yhdistyy Rowlingin kesäloman viettoon."

Anteeksi nyt (olenpilkunviilaja.com), mutta tuo lienee yhdistyy on vähän oudosti sanottu. Pitäisikö sen olla yhdistynee, jos potentiaalia meinasitte käyttää? Tai jotenkin muuten, vaikka taitaa yhdistyä tai yhdistyy luultavasti tai jotain. :)

Anteeks!

10 toukokuu, 2006 11:53  
Anonymous moon heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Stephen King Potter -fani!? Siistiä. :)

10 toukokuu, 2006 16:06  
Anonymous Hirnyrkki heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Ei sen kannata mennä USA:han. Siellä on niin paljon Potter-vastaisia tyyppejä, että hänet voitaisiin vaikka ampua.

12 toukokuu, 2006 08:24  

Lähetä kommentti

<< Kotiin