Uusimmat uutiset

18.4.06

Nicholas Hooper Feeniksin killan säveltäjäksi?

Brittiläinen säveltäjä Nicholas Hooper säveltää musiikin tulevaan Harry Potter ja Feeniksin kilta -elokuvaan, tiedottaa HPANA. Potter-uutissivusto kertoo saaneensa tiedon luotettavalta lähteeltä.
Hooper on suhteellisen tuntematon nimi yleisölle, mutta ei viidennen Potter-elokuvan ohjaajalle David Yatesille, joka on käyttänyt säveltäjää lukuisia kertoja tuotannoissaan. Hooper on voittanut BAFTA-palkinnon The Young Visiters -elokuvasävellyksestään vuonna 2003.
Aiemmin on jo uutisoitu, että Yates mahdollisesti käyttää omaa säveltäjäänsä Feeniksin killassa, mutta tätä kannattaa silti pitää huhuna vielä tässä vaiheessa. Vahvistusta odotellaan.
...kirjoitti JFA kello 23:55

12 Kommentteja:

Blogger MariaPaige heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Pidän ajatusta brittiläisestä säveltäjästä hyvänä. Pidin Doylestakin. Toivottavasti Hooper vahvistuu säveltäjäksi, vaikkakaan en muista hänen musiikkiaan siitä ainokaisesta tv-elokuvasta, jonka olen hänen töistään kuullut.

19 huhtikuu, 2006 09:48  
Blogger JFA heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Itsekin taidan olla tyytyväinen, mikäli Hooper säveltää Feeniksin killan musiikin. Parempi vain, että säveltäjällä ja ohjaajalla synkkaa hyvin yhteen. Jos nyt oikein laskin, niin Hooper on säveltänyt musiikin peräti kahdeksaan Yatesin elokuvaan.

19 huhtikuu, 2006 10:40  
Blogger Loony Zindra heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Hmmm...ainakin tämä säveltäjä-huhu vaikuttaa luotettavammalta kuin edellinen; kävisi järkeen, että Yates haluaa käyttää tuttua säveltäjää...no, ehkäpä pian tulee varmistusta?

19 huhtikuu, 2006 10:58  
Anonymous Mery heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Tuleekohan Maggie Smith olemaan tulevassa Potterissa, imdbssä lukee hänen kohdallaan "in negotiations"...Vai tarkottaakohan se vain että he neuvottelevat palkoista? Minulle on ihan sama mistä maasta säveltäjä on, kunhan vain tekee hyvää musiikkia.

19 huhtikuu, 2006 12:27  
Anonymous Mä vaan heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

no päättäis jo

19 huhtikuu, 2006 14:48  
Anonymous Anonyymi heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

päättäis jo, kuka sitä oikein säveltää. Itse pidin ensimmäistä parempana, vaikka tätä en olekaan kuullut.:P

19 huhtikuu, 2006 15:42  
Blogger Taina heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Ihan sama kuka säveltää, itse pidin Doylesta...

19 huhtikuu, 2006 16:36  
Anonymous yenni heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Ihan sama myös minulle, itse olen eniten pitänyt tähän astisista eniten Williamsista.

Ihan kiva jos se on Yatesin tuttu..

19 huhtikuu, 2006 17:08  
Anonymous Anonyymi heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Aika hiljaista on ollut täällä... Uusia uutisia tulee nykyään aika harvoin.

19 huhtikuu, 2006 20:53  
Blogger Tanzu heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Koittaisivat jo päättää, kuka sen musiikin säveltää.

19 huhtikuu, 2006 22:16  
Anonymous Hirnyrkki heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Pidin Doylen musiikista enemmän kuin Williamsin musiikista. Minulle ei ole suurtakaan merkitystä, kuka tekee viidennen elokuvan musiikin.

20 huhtikuu, 2006 18:37  
Anonymous kiittämättömyys heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Anonymous, ole nyt edes tyytyväinen että näitä sivuja päivitetään!

21 huhtikuu, 2006 18:17  

Lähetä kommentti

<< Kotiin