Uusimmat uutiset

14.3.06

Feeniksin killan kuvaukset sujuvat hyvin

Tuottaja David Heyman kertoo EmpireOnlinen artikkelissa Feeniksin kilta -elokuvan kuvausten edenneen toimintakohtausten kuvaamisella. Myös joitain kohtauksia kentaureista ja Ruaahista on purkitettu. Näyttelijät ovat joutuneet kuvaamaan paljon sinisen kankaan edessä ilman vastanäyttelijää. Heyman kertoo, että J.K. Rowling on nähnyt käsikirjoituksen pariin kertaan ja on ollut erittäin tyytyväinen siihen.
Daniel Radcliffe ja Rupert Grint kehuvat uutta ohjaajaa, David Yatesia. Rupertin mielestä Yates on aikaisempia ohjaajia rauhallisempi, eikä stressaa kaikesta. Kun Jason Isaacsilta kysyttiin palaako hän takaisin Lucius Malfoyn rooliin, hän vastasi ettei tiennyt vielä. Hän kertoo toivonsa paluuta, ja ettei kestä jos joku pukee Luciuksen Paris Hilton -peruukin päähänsä hänen sijastaan.
Kuvaukset jatkuvat toukokuun puoleen väliin, jonka jälkeen pidetään kahden kuukauden tauko, jotta nuoret näyttelijät voivat suorittaa tenttinsä. Tauon jälkeen kuvaukset jatkuvat jälleen heinäkuusta loka-marraskuuhun.
Päivitys: Veritaserum kirjoittaa uutisessaan Daniel Radcliffen kertoneen BBC Radio 1:lle, että Harry tulee suutelemaan kuvauksissa Cho Changia (Katie Leung) tänään. "Se tulee olemaan outoa, sillä toinen vanhemmistani on läsnä kuvauspaikalla", kommentoi Daniel.
...kirjoitti MariaPaige kello 11:32

15 Kommentteja:

Anonymous VJV heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Paris Hilton -peruukki. :D

14 maaliskuu, 2006 14:53  
Anonymous baba heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Nauroin tolle peruukkijutulle XD

14 maaliskuu, 2006 15:06  
Blogger Taina heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Miustakin olisi ihan kamalaa, jos joku muu ottaisi sen peruukin käyttääkseen! :/

14 maaliskuu, 2006 15:26  
Anonymous Anonyymi heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Pääsinpä minäkin.
Tänä viikonloppuna on muuten Galaxi-nimisessä koululaisten ohjelmassa juttua Potterista.
Eli siis tv2 la ja su klo 9.00-10.00

En tarkkaan tiiä onko se molempina päivinä mihin aikaan ohjelmaa.
Mut aattelin vaan ilmottaa.

14 maaliskuu, 2006 15:58  
Anonymous Anonyymi heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Korjaus edelliseen: toi Pääsinpä minäkin kohta tuli vahingos tohon. Eli ei pitänyt kirjoittaa sitä olenkaan.

14 maaliskuu, 2006 16:00  
Anonymous yenni heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Paris Hilton-peruukki. :'DD

Täytyy tuo Galaxi sitten katsoa, jos siinä on jotain Potterista.

14 maaliskuu, 2006 16:29  
Blogger Jii heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Kai ne silti kuvaa sellaisia kohtauksia, joissa ei tarvita nuorimpia näyttelijöitä..? Kaksi kuukautta on aika pitkä aika elokuvantekemisessä... Kuvaisivat sillä aikaa vaikka Hagridin matkan ym.

14 maaliskuu, 2006 16:49  
Anonymous juippari heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Ihan kauheeta jos mun pitäisi pussata jotain kun äiti vaikka olis paikalla :D Käskisin sen kyl pois :P

14 maaliskuu, 2006 17:33  
Anonymous Taapero heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Go Daniel!:D

14 maaliskuu, 2006 18:09  
Anonymous Missy heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Paris hilton peruukki... Hehheh.

14 maaliskuu, 2006 19:01  
Anonymous Anonyymi heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Paris Hilton- peruukkia ei kenellekään muulle!!! xDDD

Daniel vetää typsyltä jalat alta... ;D

14 maaliskuu, 2006 20:18  
Anonymous Anonyymi heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

ei saa viedä roolia jasonilta!!!!
vähäks noloo mä en ainakaa pystyis jos vanhemmat tai jompikumpi olis siinä...

15 maaliskuu, 2006 08:09  
Anonymous Anonyymi heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Isaacs on just paras Lucius!!

Oih, olisinpa nyt Katie Leung :) Muaki kyllä vähän nolottais Danielin asemassa jos vanhemmat seisois selän takana...Daniel is cute!

15 maaliskuu, 2006 15:05  
Blogger Loony Zindra heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Alkuperäisjutussa muuten lukee, että Daniel sanoo varmaan mokaavansa suutelukohtauksen monta kertaa, jotta voisi tehdä sen uudestaan :)

15 maaliskuu, 2006 18:27  
Anonymous Anonyymi heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Voih, kumpa olisin Katie Leung...tosin kyllä se senkin näkökulmasta on vähän noloa, jos suudeltavan toinen vanhempi on paikalla...

21 maaliskuu, 2006 14:40  

Lähetä kommentti

<< Kotiin