Uusimmat uutiset

12.8.05

Harry Potterin avulla voidaan opettaa perusgenetiikkaa lapsille
Nature.com -sivustolla olevan artikkelin mukaan lapsille voidaan opettaa genetiikan eli perinnöllisyystieteen perusasioita hyödyntäen heidän kiinnostustaan Harry Potterin maailmaa kohtaan. Esimerkiksi Mendelin genetiikan perusteet voidaan tehdä lapsille helpommin ymmärrettäväksi hyödyntäen heille Potter -maailmasta tuttuja termejä puhdasverinen, jästisyntyinen ja puoliverinen.
Artikkelin mukaan taikuus (W=wizard) voidaan nähdä jästi (M=muggle)-alleeliin nähden väistyvänä eli resessiivisenä ominaisuutena. Tällöin noidilla ja velhoilla esiintyisi perimässään kaksi taikuus -alleelia (WW), joista toinen olisi saatu isältä ja toinen äidiltä. Esimerkiksi Hermionen jästivanhemmilla olisi kummallakin geenistössään yksi taikuus alleeli (WM), joka kuitenkaan ei näkyisi heissä kykynä tehdä taikoja väistyvästä ominaisuudesta johtuen. Hermione olisi saanut niistä yhden kummaltakin vanhemmalta, jolloin hänen perimässään olisi kaksi taikuus -alleelia (WW) ja näin ollen kyky taikoa.
Artikkelin mukaan Harry Potterin maailman avulla voidaan jopa viisivuotiasta lasta tutustuttaa Mendelin genetiikkaan siirtyen hiljalleen aina yksityiskohtaisiin termeihin ja suurempiin kokonaisuuksiin.
...kirjoitti Ronija kello 12:42

18 Kommentteja:

Blogger Ronija heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Vaikein uutinen minkä olen koskaan tehnyt. Meni aikaa, kun piti kaivaa lukion biologian kirja esille, että edes itse ymmärtäisi mitä tuo Mendelin genetiikka olikaan.Jospa uutisesta saisi edes jotenkin selvää...

12 elokuu, 2005 13:53  
Anonymous Anonyymi heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Heh, en ymmärtänyt puoliakaan koko tekstistä, mutta sen mä älysin että Harry Potter on hyödyksi muutenkin, kun pelkästään mielikuvituksen rikastajana.
Mahtavia kirjoja siis kaikki! :DD

12 elokuu, 2005 14:38  
Anonymous Anonyymi heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Tajusin tuon vasta toisella lukukerralla.;) Mut ihan hieno juttu kuitenkin et Pottereista on paljon hyötyä.:>

12 elokuu, 2005 15:15  
Anonymous minä. heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Mäkin tajusin ton jutun toisella lukukerralla. En kylläkään ole ikinä ole ollut hyvä biologiassa. :D

12 elokuu, 2005 16:20  
Anonymous Anonyymi heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Kyllä tuon tajuaa hyvinkin jos on yläasteen bilsassa harjoiteltu noita perimä juttuja kirjaimilla ;).

12 elokuu, 2005 18:51  
Anonymous Guuu heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Mä tajusin heti...aika hyvä juttu ;)

12 elokuu, 2005 20:22  
Anonymous Anonyymi heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Kai ton nyt kaikki tajuaa. Oli se sen verran hyvin selitetty ;>

12 elokuu, 2005 20:39  
Blogger Ronija heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Hyvä, että joku on edes ymmärtänyt..Nimittäin kesti tovin ennenkuin itse ymmärsin tuon enkunkielisen artikkelin..
Sama pää kesät talvet..

12 elokuu, 2005 21:30  
Anonymous Anonyymi heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Minä ymmärsin sen aika hyvin...ainakin oleellisen asian vaikka koulussa meillä ei ole mitään tuollaista ollutkaan...menen nimittäin kuudennelle...mutta hyvä uutinen oli...=)

12 elokuu, 2005 21:34  
Anonymous Mathilda heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

ja mä kans...ihana uutinen...xD

12 elokuu, 2005 21:35  
Anonymous Anonyymi heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Heippa, mä en tajunnut mitään vaikka selitettiinkin Potterin avulla. Biologia oli ysin todistuksessa 9 (tai oliko toistepäin?) mutta ei meillä tollasia ollu. Ja koulusta on aikaa ja ennen kaikkea olen hyvin väsynyt.

12 elokuu, 2005 23:36  
Anonymous Anonyymi heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Teoria toimii, kunnes pitää selittää surkki. ;) Nimittäin se edellyttäisi, että M-alleeli olisi resessiivinen, jotta velhoperheen surkki jälkikasvu voisi saada MM-perimän ilman, että vanhemmilta puuttuisivat taikavoimat.

Joka tapauksessa idea HP:n hyödyntämisestä opetuksessa on mainio. Itse kyllä suosin yhä niitä perinteisiä kasvien ja eläinten väreihin ja ominaisuuksiin liittyviä perinteisiä esimerkkejä. Ovatpa sentään hiukan lähempänä biologiaa...

13 elokuu, 2005 13:49  
Blogger Linnea heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Oi miten kiva uutinen :) Vaikka tuolla yhdellä anonymous-nimisellä on kyllä hyvä pointti, tuolla systeemillä ei surkkeja voida selittää. Eri asia on sitten miksi pikkulapsille pitäisi selittää noin vaikeita asioita. Meillä tuo ainakin kuului vasta lukion kursseihin.

Hei ihmiset, miksi kirjoitatte anonyyminä kun sen nimen voi hyvin kirjoittaa siihen kommenttiin jos ei omista Bloggeri-tiliä... ja jos omistaa Blogger-tilin niin silloin saa sen kuvankin tuohon sivuun :)

13 elokuu, 2005 16:27  
Blogger Tanis heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Lups, Lups. Koulumaailma on hieman muuttunut sitten sinun aikasi. :)

Perinnöllisyys tulee jollakin tasolla jo yhdeksännellä luokalla peruskoulussa nykyisen opetussuunnitelman mukaan. :P

Milloinkohan ihmisiä aletaan opettaa ihmissusien avulla, ihmettelen ma. :)

13 elokuu, 2005 19:13  
Blogger Linnea heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Tanis-kultaseni, eipäs kiusata tätiä!

13 elokuu, 2005 20:30  
Blogger Ronija heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Itseasiassa kun artikkelin lukee tarkalleen niin siellä sanotaan seuraavaa:
There may even be examples of incomplete penetrance (Neville has poor wizarding skills) and possible mutations or questionable paternity: Filch, the caretaker, is a 'squib', someone born into a wizarding family but with no wizarding powers of their own.

Jotenkas tuon surkkiuskin voidaan selittää tuon teorian avulla edes jotenkin.

13 elokuu, 2005 22:39  
Blogger Tanis heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Totta kai tätiä kiusitaan, ihmissusitätejä varsinkin. :D

13 elokuu, 2005 23:08  
Anonymous Sinz heitti meitä pöllöllä ja sanoi...

Minä pidin tästä artikkelista, vaikka tuo surkkikysymys ponnahtikin mieleeni ennen ronijan vastausta.

Toimiikin muuten vielä aika hyvin HP:n kannalta, jos ajatellaan, ettei W-alleeli olisi mikään aivan huippuharvinaisuus jästeillä. Tai, jossakin kirjassahan mainittiin, että surkit ovat paljon harvinaisempia kuin jästisyntyiset velhot/noidat, joten tuohon ylempään ronijan viestiin viitaten se toteutuisikin aika kivasti.

En kyllä tiedä siitä suhteesta mitään, ysiltä pääsin juuri. Ja meilläkin opetettiin perinnöllisyyttä aika mukavasti jo ysillä.

14 elokuu, 2005 09:48  

Lähetä kommentti

<< Kotiin